Etusivu

Ajankohtaista

Joudumme asumaan koko lokakuun ja osan marraskuuta Tampereen Tohlopissa Helsingin asuntojen remontin takia. Yritän käydä alkukuusta Helsingissä syntymäpäiväonnittelujen yhteydessä katsomassa, miten remontti Siltamäessä on edennyt. Lokakuussa tapahtumia on vähän. Viktorin syyslomaa odottelemmme, jos vaikka Viktor voisi silloin pistäytyä vanhempineen Tohlopissa. Tätä toivomme!
Jatkamme elokuussa oloamme Tampereella remontin ja koronan takia. Käymme kuitenkin noin viikon välein Helsingissä katsomassa postiamme ja tapaamassa poikamme perhettä ja hoitamassa pojanpoikaamme Viktoria. Kuun puolen välin jälkeen meillä on urakoitsijan edustajan tapaaminen, jossa selvitetään, mitä tehdään ja millä tavoin asunto on tyhjennettävä remonttia varten. Varsinainen remontti alkaa sitten syyskuun puolella. Elokuussa meidän pitäisi saada uusi auto käyttöömme.
Oleilemme koko heinäkuun Tampereen Tohlopissa. Pistäydymme välillä Helsingissä tarkastamassa meille tulevaa postia: lehtiä, mainoksia ja laskuja. Muilta osin vietämme aikaa Tohlopissa uiden, soudellen ja kesästä nauttien.
Uusi vuosi 2021 alkaa täynnä toivoa siitä, että koko maailmaa kurittaneeseen Koronapandemiaan kehitetyt rokotteet alkavat tehota ja nujertavat viruksen. Eeva-Leena ja minä olemme oleskelleet paljon Tampereen Tohlopissa osin koronaa ja osin kodissamme Helsingissä tapahtuvaa remonttia paossa. Koronaa on Helsingissä ja Uudellamaalla huomattavasti enemmän kuin Tampereella ja Pirkanmaalla. Näyttää siltä, että nyt alkavan vuoden 2021 alkupuolen aikana tulemme saamaan rokotukset, ja remonttimme Helsingissä käynnistyy syyskuun 2021 puolessa välissä. Toistaiseksi olemme säästyneet tartunnalta samoin poikamme perhe Helsingissä. Toivottavasti ehdimme kaikki saada rokotteen ajoissa!
RSS ATOM