Etusivu

Arvoisa lukijani! Olen Jaakko Valve 85-vuotias eläkeläinen Helsingistä.

Eläkeläisenä on enemmän aikaa kuin työelämässä mukana olevalla harrastaa kaikenlaista mukavaa, kuten liikuntaa, järjestötoimintaa, osallistua erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin sekä kantaa huolta yhteisistä asioista.

Olen syntyperäinen helsinkiläinen, käynyt koulut ja opiskellut Tampereella. Valmistuttuani ja avioiduttuani palasin Helsinkiin, jossa olen asunut ja toiminut nyt yli 50 vuotta.

Sydäntäni lähellä ovat eläkeläiset ja veteraanit, joiden viime mainittujen asioita olen hoitanut työssäni Suomen Sotaveteraaniliitossa viimeiset kymmenen vuotta ennen eläkkeelle siirtymistäni. Eläkeläisten asioitten paras ajaja on eläkeläinen itse. Hän tuntee ja tietää eläkeläisten ongelmat.

Kaupunkimme siisteys, yleinen järjestys ja turvallisuus ovat asioita, joita olen valmis edistämään.

Erityisesti haluan olla mukana kehittämässä asuinpaikkani Siltamäki - Suutarilan aluetta, jossa olen asunut jo yli 50 vuotta.

Toimittuani pitkään, yli 50 vuotta vapaaehtoisen maanpuolustustyön parissa olen halukas parantamaan helsinkiläisten reserviläisten toimintaedellytyksiä.

Pidetään yhteyttä!