Suojeluskuntajärjestön perustamisen 90-vuotisjuhla Helsingin yliopiston juhlasalissa

20.9.2008

Lauantaina 20. syyskuuta vietettiin Helsingin yliopiston juhlasalissa suojeluskuntajärjestön perustamisen 90-vuotisjuhlaa. Juhla oli kansalaisjuhla, jonne oli vapaa pääsy, mutta jonne oli erikseen kutsuttu entisiä suojeluskuntalaisia ja lottia ympäri maata.

Juhlan pääjärjestäjä oli Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin Perinteiden Liitto. Kaartin soittokunta johtajanaan musiikkiyliluutnantti Sami Hannula aloitti juhlan soittamalla Juhlamarssin. Kenraalimajuri Hannu Särkiö, juhlivan liiton puheenjohtaja lausui avausanat.

Kaartin soittokunnan esitettyä Harald Hedmanin Sven Dufva musiikkiteoksen vuorossa oli dosentti Martti Häikiön juhlapuhe. Hän valotti laajasti suojeluskuntien perustamiseen johtaneita syitä ja myöhempää historiaa sekä kertoi mieleenpainuvasti yhdestä suojeluskuntalaisesta, nimittäin P. E. Svinhuvudista maamme 3. presidentistä. Pääkaupunkiseudulla tutut Kanttiinin Lotat esittivät tämän jälkeen kaksi laulua:Lottien laulun ja Kodin kynttilät

Valtiosihteeri Risto Volanen toi pääministeri Matti Vanhasen ja valtioneuvoston tervehdyksen. Puolustusvoimien tervehdyksen esitti amiraali Juhani Kaskeala ja entisen suojeluskuntalaisen everstiluutnantti evp K.H. Pentti.

Viipurin Lauluveikot johtajanaan Matti Orlamo esitti kaksi laulua: Isänmaalle ja Suomen Laulu. Näyttelijä Timo Närhinsalo, joka tunnetaan laajasti Mannerheim esityksistään lausui osia Hymyilevästä Apollosta. Viipurin Lauluveikkojen Kaunehin maa lauluesityksen jälkeen juhlayleisö, jota oli lähes täysi sali, lauloi yhdessä Maamme-laulun. 

Juhlan yhteydessä sain vastaanottaa lotta May-Bee Rautiolta (o.s.Jacobsonilta) hänen vasta kirjoittamansa Talvisodan päiväkirjan, jossa on omistuskirjoitus Eeva-Leena ja Jaakko Valveelle. Kiitos mielenkiintoisesta ja sujuvasti kirjoitetusta kirjasta.