Toukokuun 2020 tapahtumia

28.4.2020

Väritetty ja suurennettu kuva pienen pienistä koronaviruksista
Väritetty ja suurennettu kuva pienen pienistä koronaviruksista
Vapun tuulihyrrät
Vapun tuulihyrrät
Ruusuja äidille
Ruusuja äidille

Giotto di Bondone: Kristuksen taivaaseen astuminen
Giotto di Bondone: Kristuksen taivaaseen astuminen
Viktor syöttää sorsia Siltamäen lammen rannalla.
Viktor syöttää sorsia Siltamäen lammen rannalla.

Koronaviruspandemia ja rajoitukset jatkuvat edelleen -  varmaan pitkälle kesään. Me olemme olleet jo pari kuukautta riskiryhmään kuuluvina eristettyinä kotiimme Helsingissä. Kävimme kuitenkin huhtikuun loppupuolella katsomassa, millaisessa kunnossa "kakkoskotimme" Tampereen Tohlopissa on. Siivoilimme siellä ja haravoimme pihaamme muutaman päivän ajan. Palasimme sitten takaisin Helsinkiin - karanteeniin.

1.5. Pe, Vappu, ensi kertaa vietimme "koronavappua" ja joimme simaa kaksistaan. Yli 10 henkilön kokoontumiskieltohan on edelleen voimassa,

 

3.-6.5. Su-Ke, Käymässä Tampereen Tohlopissa jatkamassa kevättöitä,

 

10.5. Su, Äitienpäivä, Vietämme sitä Helsingissä ikkunan takana kurkistellen, tulisiko Mikon perhe ikkunan taakse,

 

12.5. Ti, J.V. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä,

 

14.5. To, Peruskoulun ala- ja yläasteen oppilaat palaavat kouluun eli niin sanottuun lähiopetukseen "hallitusti ja turvallisuudesta huolehtien", kuten hallitus on määritellyt; lukiolaiset jatkavat edelleen etäopetuksessa,

 

17.5. Su, Kaatuneitten muistopäivä on sodissa ja rauhanturvaamistehtävissä kaatuneiden sekä vankileireillä menehtyneiden ja teloitettujen muistoksi vietettävä päivä,

 

21.5. To, Helatorstai; Kristinuskossa Jeesuksen taivaaseenastumispäivä, kun on kulunut 40 päivää pääsiäisestä; pakana-aikana Suomessa sytytettiin aukeille paikoille helavalkeita pahojen henkien poisajamiseksi ja hyvän sadon saamiseksi,

 

24.5. Su, Mikko ja Viktor käymässä Siltamäessä,

 

27.5. - 29.5. Ke - Pe, Käymässä Tampereen Tohlopissa,

 

31.5. Su, Helluntaipäivä; Kun Helatorstaista on kulunut 10 päivää vietetään kristinuskossa Helluntaita, Pyhän Hengen vuodattamisen päivää; suomalaisessa kansanperinteessä on sanonta:"Jos ei ole heilaa helluntaina, ei ole koko kesänä."

Liitteet