Blogi

Matka Sotaveteraaniliiton liittojuhlaan Kuopioon 8-9.6.201012.6.2010 12:25


Kaarina Waissi ja Jaakko Valve Leppävirran talon parvekkeella

Kylpylähotelli Vesileppis Leppävirralla

Presidentti Martti Ahtisaari Kuopion liittojuhlan 2010 juhlapuhuja

Saatuamme kutsun Sotaveteraaniliiton liittojuhlaan Kuopioon 9.6. pohdimme, osallistummeko juhlaan ja millä tavoin sinne matkustamme. Päätimme lähteä omalla autolla ja samalla käydä Leppävirralla, yöpyä siellä hotelli Vesileppiksessä ja tavata entisen tamperelaisen Waissin perheen Leppävirralla asuvia jäseniä.

Lähdimme matkaan tiistaiaamuna varhain Tampereelta ja ajoimme Jämsän, Jyväskylän ja Pieksämäen kautta Leppävirralle. Majoituimme Vesileppis-kylpylähotelliin, jonka edeltäjän hotelli Leppäkertun tunsin hyvin runsaan kolmenkymmenen vuoden takaa, jolloin toimin Kantaravintolat Oy:n henkilöstöpäällikkönä ja olin silloin Leppävirralla palkkaamassa koko hotellin henkilökunnan. Aivan sattumalta viedessämme tavaroita hotellihuoneeseemme autosta minua tuli tapaamaan silloinen Leena Hahl (nykyisin rouva Leena Thitz), jonka olin palkannut silloin hotellin vastaanottoon. Hän oli jäänyt paikkakunnalle, mennyt siellä naimisiin ja asustelee nyt miehensä kanssa Soisalon saaressa ja toimii osa-aikaisena Leppävirran kunnan matkailuneuvojana.

Leppäkerttu-hotelli on kolmessakymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut ja mukaan on tullut kylpyläpalveluja ja aivan viime vuosina myös läpi vuoden toimiva jääkiekkohalli sekä hiihtoputki. Nytkin hotellissa oli koko joukko nuoria jääkiekkoilijoita "harjoitusleirillä".

Lounaan jälkeen suunnistimme tapaamaan Waissin perheen Leppävirralla asuvia jäseniä: äiti Kaarina Waissia ja poikia Jori ja Rolf Waissia. Löysimmekin Waissin perheen komeasta omakotitalosta aivan Leppävirran keskustasta. Äiti Kaarina Waissi asuu taloa yhdessä poikansa Rolfin kanssa. Jori puolestaan asuu vaimonsa Hannelen kanssa hieman keskustan ulkopuolella. Oli mukava kuulla, kuinka hyvin sotainvalidi Selim Waissin lapset neljä poikaa ja tyttö ovat menestyneet. Isä Selim Waissi poistui keskuudestamme jo vuonna 1983. Mukavan yhdessäolon jälkeen lupasin hankkia sotainvalidien pöytälipun taloon, kun Selim Waissin vanha oli mennyt muutoissa rikki ja niin huonoon kuntoon, että sitä ei voinut enää pitää esillä. Olipa mukava tavata vanhoja ystäviä vuosien takaa! Lämmin kiitos siitä, että saimme tavata ja muistella menneitä.

Kävimme vielä illalla kokeilemassa Vesileppiksen saunoja ja uima-altaita. Niissä kävi aikamoinen kuhina, kun hotellissa asuvat kiekkopojat kansoittivat saunat ja uima-altaat, mutta mukavaa ja virkistävää siellä oli.

Yöpymisen jälkeen nautimme varhaisen aamiaisen hotellissa ja ajoimme Kuopioon. Matka oli sopivan mittainen, vain runsaat 50 kilometriä. Reitti Kuopio-halliin oli hyvin opastettu. Saavuimme juhlapaikalle hyvissä ajoin ennen juhlallisuuksien alkua ja saimme auton hyvin paikoitettua.

Liittopäiviin kuuluu perinteisesti ekumeeninen jumalanpalvelus, niin nytkin. Sillä aloitettiin kello 10.00 Kuopio-hallissa. Jumalanpalveluksen toimittivat piispat Wille Riekkinen ja Arseni sekä tuomiorovasti Ilpo Rannankari. Karjalan Sotilassoittokunta avusti. Seppelpartion sankarihaudoille lähetti rovasti Risto Lyytikäinen. Jumalanpalveluksen jälkeen oli vuorossa lounas, joka niinikään nautittiin hallissa.

Varsinainen liittojuhla alkoi lounaan jälkeen kello 13.00 hallin toisessa päässä. Juhla aloitettiin Savolaisten laululla, joka laulettiin yhdessä Karjalan Sotilassoittokunnan säestyksellä. Tervehdyspuheen piti liiton puheenjohtajana jatkava, professori Aarno Strömmer. Hän mainitsi puheessaan, että liitto jatkaa toimintaansa edelleen aktiivisena sotaveteraanien yhteenliittymänä ja edunvalvojana . Liiton jäsenyhdistyksissä on tällä hetkellä noin 34 000 veteraanijäsentä, 12 000 veteraanien vaimoa ja leskeä sekä 27 000 kannattajajäsentä. Kannattajajäsenille annetaan veteraanipolven ikääntyessä entistä enemmän vastuuta liiton ja sen jäsenyhteisöjen toiminnassa. Vähitellen siirrytään perinnekauteen, mutta sotaveteraanien asioita ajetaan niin kauan kuin heitä on elossa.

Oopperalaulaja, professori Jorma Hynninen lauloi komeasti Jean Sibeliuksen Ristilukin, Oskar Merikannon Laatokan ja Taneli Kuusiston Suomalaisen rukouksen. Juhlapuheen piti presidentti Martti Ahtisaari. Hän toi puheessaan esiin muun muassa sen, että vaikka Pohjolassa on rauha säilynyt 65 vuotta, niin se on moneen kertaan järkynyt muualla Euroopassa näiden vuosien aikana, viimeksi Balkanilla. Tarvitaan ponnisteluja sen säilyttämiseksi. Rauha on kuin hento kukkanen. Sitä on vaalittava.

Karjalan Soittokunnan marssisikermän jälkeen vuorossa olivat tervehdykset. Eduskunnan ja valtiovallan tervehdyksen toi eduskunnan ensimmäinen varapuhemies, tohtori Seppo Kääriäinen, puolustusvoimien pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Markku Koli ja Kuopion kaupungin, kaupunginjohtaja, tohtori Petteri Paronen.

Kuorolaulua esitti Kuopion Sotaveteraanikuoro ja sen perinnekuoro Puijon Laulu. Ensiksi kuorot esittivät Sillanpään marssilaulun, joka on liiton kunniamarssi ja toiseksi Suomen laulun. Tämän jälkeen olikin vuorossa perinnesauvan luovutus. Sen luovutti Pohjois-Savon Sotaveteraanipiirin puheenjohtaja Olavi Karttunen Pirkanmaan Sotaveteraanipiirin puheenjohtaja Matti Viitaselle, joka toivotti sotaveteraanit tervetulleiksi Tampereelle kesällä 2012.

Juhlan loppuosaan kuului kuorojen esittämä Veteraanin iltahuuto, jonka soolo-osan lauloi Jorma Hynninen. Liittojuhla päätettiin yhdessä laulettuun Maamme-lauluun. Hyvän äänentoiston ansiosta lähes 2 000 nouseva juhlayleisö nautti koko sydämestään hyvin järjestetystä ja perinteikkäästä juhlasta. Tampereella tavataan 2012! Sinne mekin ajoimme suoraan Kuopion juhlasta.


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 14.6.2010 18:39

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.