Blogi

Blogi

Eräitä huomioita vara-amiraali Carl Olof Cronstedtin elämästä Helsingissä29.10.2020 17:20

Carl Olof Cronstedt Viaporin komendantti maanpetturi vai linnoituksen puolustajien pelastaja?

Helsingin Puotilassa vuonna 1756 syntynyt ja Ruotsin vallan aikana Kustaa III:n suosikkeihin kuulunut laivasto- ja tykistöupseeri, vara-amiraali Carl Olof Cronstedt riitaantui Ruotsin uuden kuninkaan Kustaa IV Adolfin kanssa ja siirrettiin Ruotsin laivaston komento- ja kehittämistehtävistä vuonna 1801 Viaporin (Suomenlinnan) komendantiksi.

Venäläisten hyökättyä Suomeen 1808 hän toimi linnoituksen komendanttina ja käytti aikanaan jopa omia varojaan linnoituksen vahvistamiseen, kun niitä ei Ruotsin valtiolta tahtonut herua. Suomen sodassa Cronstedtin komentama Viaporin linnoitus antautui venäläisille 3. toukokuuta 1808. Viaporin linnoituksessa oli silloin noin 7 000 miehen varusväki ja toistatuhatta siviiliä sekä runsaasti tykistöä. Venäläisiä piirittäjiä oli selvästi vähemmän, ehkä noin 6 000. Venäläiset olivat taitavia neuvottelijoita ja käyttivät neuvotteluissa myös lahjuksia. Antautumisen jälkeen suomalaiset upseerit ja sotilaat pääsivät vapaasti poistumaan linnoituksesta.

Vielä Suomen sodan kestäessä Cronstedt vieraili Venäjällä Aleksanterin I:n luona ja sai vastaanottaa häneltä runsaan eläkkeen sekä korvauksen menettämästään omaisuudesta. Ruotsissa Cronstedt tuomittiin kuolemaan, mutta kuolemantuomiota ei pantu toimeen Aleksanteri I:n vedottua Haminan rauhan 1809 sopimustekstiin.  

Sodan jälkeen Carl Olof Cronstedt osti aiemminkin omistamansa Herttoniemen kartanon itselleen ja asettui asumaan sinne. Hän perusti Herttoniemen kartanoon vaimonsa kanssa silloin muodissa olevan muotopuutarhan. Carl Olof Cronstedt kuoli vuonna 1820 Helsingin Herttoniemessä.

 

                                                      

 

 

Oliko Cronstedt maanpetturi ja lahjusten vastaanottaja vai linnoituksen puolustajien hengen pelastaja? Ainakin Johan Ludvig Runeberg toteaa runossaan Viapori ”Suvusta vait! Ei vierittää rikosta sille saa, ei muut hän yksin häpeää saa työstään kannattaa. Ken kavaltanut maansa on, on suvuton ja lapseton.”  J.L.Runeberg piti häntä runossaan maanpetturina, mutta ei maininnut häntä nimeltä. Toisaalta Cronstedtia voidaan pitää myös Viaporin puolustajien hengen pelastajana.

Vara-amiraali Carl Olof Cronstedt on haudattu Helsingin pitäjän kirkon kirkkomaahan. Suvun hautakammio on siellä.

 

Suvun vaakunat on hakattu hautakammion oven päälle. Vasemmassa kilvessä on häntäänsä pureva käärme ja oikeassa linnoituksen muuri.

 

 

 

 

Kaksisataa vuotta vanhan hautakammion hautarauhaa on järkytetty, kun vuosien saatossa hautakammion ovi on joskus väkisin väännetty auki.


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 29.10.2020 19:17

Kommentoi (0 kommenttia)

Vuosi 201929.12.2019 18:05

Kun näin jälkeenpäin yrittää muistella vuotta 2019, nousee sieltä mieleen monta mukavaa hetkeä, mutta myös sairautta ja vastoinkäymisiä. Yleisesti ottaen vuosi sujui hyvin, ainakin nopeasti, ja olemme taas vuotta vanhempia. 

Teimme Eeva-Leenan kanssa alkuvuodesta 2019 tutustumismatkan Balkanille ja vierailimme siellä monessa maassa ja kaupungissa. Ihmettelimme ja ihailimme yli tuhat vuotta vanhoja kaupunkeja, joista mieleen jäivät erityisesti: Dubrovnik, Trogiri, Mostar siltoineen, Budva ja Kotor. Kaikki kaupungit kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon.

Kun matka ajoittui tammi-helmikuun vaihteeseen, sää ei aina ollut paras mahdollinen, vaan lähes joka matkapäivä oli sadetta.  Selvisimme kuitenkin sateenvarjoinemme ja pääsimme onnellisesti kotiin.

 

Helmikuun 12. päivänä olin puhumassa miinaraivaajille ravintola White Ladyssä. Kaaduin pois lähtiessäni suoraan vasemman olkapääni varaan. Yritin suojella oikeassa kädessäni kantamaani tietokonetta vakavin seurauksin. Vasemmasta olkapäästäni repesi kaksi jännettä. Luita ei tässä rytäkässä onneksi mennyt poikki, mutta olkapää oli kovin kipeä monta viikkoa. Sitä ei myöskään haluttu leikata, vaan jouduin koko vuoden kestävälle kuntoutukselle. Nyt vuoden vaihteessa saan jo melko hyvin autotallin oven kiinni myös tällä huonommalla kädelläni.

 

Huolimatta käsivammastani lähdin ystäväni Jorma Huuhtasen kanssa 16. helmikuuta Tallinnaan osallistuaksemme siellä Suomen-poikien kirkkopyhään ja Kaaderikuoron konserttiin. Matka meni hyvin ja tapasimme siellä vielä neljä noin 90-vuotiasta Suomen-poikaa. Heitä lienee elossa vielä 30 koko Virossa. Varsinaisena Viron itsenäisyyspäivänä 24.2. osallistuin seppeleen laskuun kaatuneitten Suomen-poikien muistomerkille Malmin hautausmaalla.

 

Maaliskuun alkupuolella teimme Eeva-Leenan ja ystäväpariskunnan kanssa laivamatkan Tukholmaan ja tutustuimme Ruotsin vastakorjattuun kansallismuseoon.  Museo on nyt remontin jälkeen hienossa kunnossa ja siellä on paljon nähtävää.

 

Huhtikuussa vietimme meidän pienen sukumme miespuolisten jäsenten syntymäpäiviä. Minä täytin pyöreät 80, Mikko 48 ja Viktor 6 vuotta. Huhtikuulle osui myös eduskuntavaalit. Osallistuimme Eeva-Leenan kanssa kumpikin laitosäänestykseen kumpikin omalla tahollamme. Minä olin etupäässä Pohjois-Helsingin alueella: Malmin sairaalassa kahtena päivänä ja yhtenä päivänä Saga-palvelutalossa ja muina päivinä alueen muissa laitoksissa. Eeva-Leena liikkui Maunulan alueella sijaitsevissa laitoksissa. Meistä kumpikin oli vielä eduskuntavaalipäivänä 14.4. mukana varsinaisessa vaalilautakunnassa. Saimme tällä tavoin viikon mittaisesta vaalityöstämme vähän lisää rahaa eläkkeisiimme.  Toukokuun EU-vaaleissa toimimme samalla tavoin.

 

Kesän alkupäiville, tarkasti ottaen 5.6. sattui oman ylioppilasluokkani luokkakokous Tampereella. Kutsuin kaikki paikalla olleet luokkatoverini meille Tohloppiin 80-vuotiskahveille. Sen jälkeen menimme porukalla vielä syömään Tampereen keskustan ravintolaan. Mukava oli tavata vanhoja luokkakavereita ja muistella menneitä.

Oleskelimme kesällä melko paljon Tampereen Tohlopissa. Saimme veneemmekin vesille kesäkuun puolessa välissä. Soutelimme ja uimme paljon Tohloppi-järvessä ja kiertelimme jalan järven rantoja. Yritimme sillä tavoin ylläpitää kuntoamme.  Vaikka jalat kestivät melko hyvin uimisen ja liikkumisen, kihtikään ei vaivannut, niin nenästä alkoi keskellä kesää vuotaa verta. Yritin sitä itse hyydytellä, mutta en oikein onnistunut. Oli pakko käydä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa poltattamassa nenän haavauma.

Jouduimme kesällä ostamaan uuden ruohonleikkurin, kun vanhaa, mummilta perittyä ei oikein enää kannattanut korjauttaa. Uudella leikkurilla hoidamme nurmikot ja silppuamme syksyn lehdet entistä kevyemmin.

Heinäkuun lopulta jäi mieleeni yksi tapahtuma ylitse muiden. Osallistuimme Eeva-Leena ja hänen eläkkeelle jäänyt kollegansa ja minä Marskin majalla järjestettyyn perinneillalliseen, jossa Marskina esiintyi näyttelijä Timo Närhinsalo. Hyvä ruoka ja hyvin Marskin rooliin sopiva ja Marskina esiintyvä Närhinsalo tekivät meihin kaikkiin vaikutuksen. 

Vielä elokuun lopulla tarkenin hyvin mennä uimaan Tohloppiin, mutta sen jälkeen en enää. Eeva-Leena jatkoi vielä, mutta häneltäkin uinti loppui syyskuun alkupuolella, kun sitkeä flunssa ja yskä iskivät häneen.

 

Emme kesän jälkeen ole oikein toipuneet, vaan väsymys ja yskä ovat vaivanneet molempia, erityisesti Eeva-Leenaa, joka yskii vieläkin. Syyspuolella kihti iski taas jalkoihini ja yritin saada siihen hoitoa, mutta terveyskeskuksen lääkäri ja hoitajat eivät uusineet kihtilääkettäni, vaan minun piti mennä Malmin sairaalan päivystykseen saadakseni lääkkeen uusittua.  Onnistuihan se sillä tavalla, ja kihti talttui sillä kertaa.

 

Hakkapeliittayhdistys aloitti syyskuun alussa toimintansa perinteisellä tavalla laskemalla kukat Marskin haudalle. Olin siellä taas mukana kamerani kanssa – ties monenko kerran! Ei meitä hakkapeliittoja siellä haudalla ollut kuin vajaa kymmenen. Osallistuin myös 6. 9. – 7.9. Breitenfeldin juhliin Lappeenrannassa. Juhlissa oli mukana myös vanhoja tuttujani Smoolannin Husaareista Ruotsista.

 

Lokakuun 1. päivänä olimme mukana Gyllene Klubbenin järjestämällä hautausmaakierroksella Hietaniemen hautausmaan vanhassa osassa. Vaikka oli sateinen ilma ja vähän kastuimme, niin kannatti lähteä mukaan. Näimme monen suomalaisen merkkimiehen ja -naisen haudan ja saimme hyvän opastuksen kierroksellamme.

 

Pyhäinpäivää 2.11. vietimme Tampereella. Kutsuimme joukon sukulaisia Tohloppiin, kun tuli vaarin (appeni), koulunjohtaja Toivo J. Mäkivaaran kuolemasta 50 vuotta ja mummin (anoppini) opettaja Sylvi Mäkivaaran kuolemasta 25 vuotta. Kävimme haudoilla ja muistelimme yhdessä poisnukkuneita kodissamme Tampereella.

Itsenäisyyspäivä sujui entiseen tapaan Helsingissä Malmin kirkon jumalanpalveluksessa ja seppeleen laskussa sankarihaudalle Malmin hautausmaalla.  

Myös joulu sujui meiltä perinteiseen tapaan jälleen Tampereen Tohlopissa. Saimme Mikon, Pian ja Viktorin vieraaksi Tampereella ennen varsinaisia joulunpyhiä. Eeva-Leenan syntymäpäivää (24.12.) ja pyhiä vietimme sitten kahdestaan Tohlopissa.  Tällä tavoin sujui meidän nyt jo 51. yhteinen vuotemme. Toivotamme kaikille tämän blogijutun lukijoille terveyttä ja oikein hyvää uutta vuotta 2020!

 

 

 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 31.12.2019 10:11

Kommentoi (0 kommenttia)

Vuosi 201827.12.2018 17:16

Vuosi 2018 ei sujunut aivan täysin omien suunnitelmiemme mukaisesti. Saimme Eeva-Leenan kanssa kärsiä iän mukanaan tuomista vaivoista ja sairauksista, mutta olemme iloisia, kun saamme aloittaa uuden vuoden, 2019. Luoja vain tietää, mitä se tuo tullessaan?

Minä kärsin kovasti alkuvuodesta 2018, kun en normaalisti päässyt kävelylenkeilleni jalkojani vaivanneen kihdin takia. Kaikkiaan lähes kaksi kuukautta, helmi- ja maaliskuu kuluivat maatessa ja jalkojen paranemista odotellessa.

Osallistuimme kuitenkin jo alkuvuodesta vointimme mukaisesti erilaisiin tapahtumiin. Tammikuussa olimme molemmat vaalitoimitsijoina Tasavallan presidentin vaaleissa: ensin ennakkoäänestyksissä laitoksissa ja sairaaloissa sekä sitten varsinaisena vaalipäivänä kumpikin puheenjohtajana eri vaalilautakunnissa. Tammikuulle sattui myös 19.1. Jääkärien marssin satavuotismuistokonsertti, jota olimme kuulemassa Helsingin yliopiston juhlasalissa.

Helmi-maaliskuussa kului paljon aikaa ja rahaa jalkavaivojen selvittelyssä, mutta saatiinhan niihinkin selvyys monen lääkärissä käynnin ja kokeen jälkeen. Kihtihän se oli, joka johtui verenpainelääkkeissä olevasta diureetista. Varokaa siis verenpainelääkkeisiin yhdistettyä diureettia! Lopetin sen käytön.

Olimme Eeva-Leenan kanssa varanneet matkan Kyprokselle, sen turkkilaiselle puolelle kauan sitten. Vaikka olin vielä toipilas ja jalat vielä kipeät, lähdimme reilun viikon mittaiselle Välimeren matkalle maaliskuun puolen välin aikoihin.  Matka sujui melko mukavasti ja pääsin jo melko hyvin kulkemaan Kyproksella, kun siellä matkustimme pääosin linja-autolla ja nähtävyyskohteissa liikuimme jalan. Maaliskuun lopulla 29.3. minulla oli tilaisuus käydä RUK:ssa Haminassa ojentamassa Sotavahinkosäätiön tunnustuspalkinto RUK:n vuoden parhaalle kouluttajalle.

Huhtikuun alkupuolella saatoin jo aloittaa pikkuhiljaa normaalit kävelylenkkini. Huhtikuulle kasautuu/kasautui meidän suvun miespuolisten jäsenten syntymäpäivät: ensin Mikko, sitten Viktor ja viimeisenä minä. Emme juhlineet sen kummemmin päiviä, paitsi Viktorin 5-vuotispäivää hänen kodissaan Laajasalossa.  Viktorin äiti oli hankkinut ihanan kakun viisine kynttilöineen, jota me sukulaiset sitten halulla nautimme kahvin kera.  Huhtikuun 25. päivänä 128. Maanpuolustuskurssini vieraili Eduskunnassa. Osallistuin tutustumiskäyntiin kamera mukanani ja tein käynnistä lyhyen ”kuvakarusellin” kotisivuilleni. Kansallisen veteraanipäivän, 27.4. pääjuhla pidettiin tällä kertaa Helsingin Finlandia-talossa. Sinne oli mukava mennä, kun matka oli lyhyt ja juhlassa paljon ystäviä ja tuttavia.

Toukokuussa olimme Eeva-Leenan kanssa pihatalkoissa niin Helsingin Siltamäessä kuin Tampereen Tohlopissakin. Kumpaankin paikkaan oli kertynyt runsaasti lehtiä haravoitaviksi ja pois vietäviksi. Hakkapeliittaveljeni Henrik Degerman täytti toukokuun 8. päivänä 70 vuotta. Kävimme Eeva-Leenan kanssa onnittelemassa häntä Svenska Klubbenilla.

Meidän koko, pieni suku kokoontui Äitienpäivänä Porvooseen ravintola Meat District´iin äitienpäivälounaalle. Olipa kaunis vanha kaupunki ja ”lihaisa lounas”! Toukokuun toisella puoliskolla käväisimme Uurtojen, meidän ystäväpariskuntamme kanssa, Tukholmassa tutustumassa 390 vuotta sitten Tukholman satamaan uponneeseen Wasa-laivaan ja sen museoon.

Kesäkuun neljäntenä olimme mukana Eeva-Leenan kanssa Maanpuolustuskiltojen liiton järjestämässä Puolustusvoimien lippujuhlapäivän buffet-tilaisuudessa Ritarihuoneella ja saman kuukauden seitsemäntenä päivänä osallistuin oman luokkani, vuonna 1960 ylioppilaaksi Tampereen klassillisesta lyseosta päässeiden, luokkatapaamiseen. Suomen lipun päivänä Eeva-Leena ja minä osallistuimme Tampereella jo perinteeksi muodostuneeseen Gaddin kappelin ulkoilmakirkkoon ja kesäkuun viimeisenä päivänä 30.6. vietimme 50. vuotishääpäiväämme Tampereen Tohlopissa muutaman lähisukulaisen läsnä ollessa.

Vietimme lähes koko helteisen heinäkuun Tohlopissa pihapuiden varjossa ja uiden lähes joka päivä Tohloppi-järven vilvoittavassa vedessä. Keskellä kuumaa kesää saimme molemmat ”kesäflunssan”. Kävimme molemmat lääkärissä, mutta flunssa vain jatkui aina heinä-elokuun vaihteeseen saakka.

Elokuun alkupuolella kävimme Porissa onnittelemassa Tuula Mäkivaaraa, Eeva-Leenan serkkua, hänen 80-vuotispäivänsä johdosta ja elokuun 18. osallistuimme Ratsuväen konserttiin Wuolijoen kartanossa Hauholla.

Vuonna 1993 käymäni 128. Maanpuolustuskurssi vietti 25-vuotistapaamistaan Museo Militariassa Hämeenlinnassa. Meitä kurssilaisia osallistui tilaisuuteen runsaat parikymmentä.

Elokuun viimeisenä päivänä vietti puolestaan kotikerhoni, Pohjois-Helsingin Reserviupseerit ry, 50-vuotisjuhliaan Suomenlinnan upseerikerholla.  Olimme mukana tässäkin juhlassa, sillä olen yhdistyksen kunniajäsen.

Kun alkuvuodesta sairastelin jalkojani, niin päätin lämpimän kesän jälkeen ryhdistäytyä ja aloittaa oikein kovan kävelytahdin, niinpä syyskuussa kävin kävelemässä lähes joka päivä 5-6 kilometriä. Syyskuulle kertyi suorituksia peräti 26 kappaletta. Sain tällä tavoin vähän kiinni tavoitettani, joka on vähintään 150 suorituskertaa vuodessa eli noin 750 kilometriä kävelyä vuodessa. Syyskuun jälkeen tahti kyllä hiipui, mutta asettamastani tavoitteesta en tinkinyt.

Loka- marraskuun vaihteessa sain uuden flunssan, niin että en voinut mennä ottamaan influenssarokotustakaan ennen kuin vasta joulukuussa. Kävelytahti per kuukausi laski selvästi loppuvuodesta. Marraskuussa teimme Eeva-Leenan kanssa päivän matkan Tallinnaan. Kävimme siellä syömässä kolmen ruokalajin erinomaisen lounaan ravintola Ribessä. Voimme suositella ravintolaa ja ruokaa muillekin. Ravintola Ribe sijaitsee Venekadulla Tallinnan vanhassa kaupungissa.

Vaikka emme marraskuussa kumpikaan olleet oikein hyvässä kunnossa, halusimme käydä katsomassa Tampereen yliopistolla esitettävää Emmerich Kálmánin operettia Mustalaisruhtinatar. Näytös oli hyvä, vaikka yliopiston auditorion tilat eivät sallikaan mitään hienoja lavastuksia.

Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet sujuivat meiltä entiseen malliin: ensin Malmin kirkkoon ja sitten Malmin hautausmaan sankarihaudalle seppeleen laskuun ja lopuksi Ostrobotnialle syömään.

Ennen varsinaisia joulun juhlia osallistuimme Eeva-Leenan kanssa Kokoomuksen 100-vuotisjuhliin Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä 8.12. ja Tomi Metsäkedon joulukonserttiin 13.12. Tampereen Vanhassa Kirkossa.

Varsinaisen joulun vietimme sitten Tampereen Tohlopissa, jossa myös Mikko, Pia ja Viktor kävivät meitä tervehtimässä ennen varsinaisia joulunpyhiä. Meidän joulupäivämme sujuivat rauhallisesti ystäviä tavaten ja valkoista joulua ihastellen.  Koko vuoden kävelytavoitekin tuli sentään saavutettua: kaikkiaan 158 suoritusta kerrottuna 5 kilometrillä eli 790 kilometriä koko vuonna 2018.  Hyvä näin, vaikka se jäikin jonkin verran aikaisemmista suorituksistani.

 

 

 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 29.12.2019 16:47

Kommentoi (0 kommenttia)

Vuosi 201727.12.2017 19:26

Jälleen on aika, jolloin on tarpeen muistella, miten vuosi 2017 meni. Kaiken kaikkiaan aika mukavasti! Ollaan elossa, vaikka kaikenlaista ”kremppaa” ja paljon erilaisia lääkkeitä onkin.

Alkuvuonna tammi-helmikuun vaihteessa matkustimme Eeva-Leena ja minä erään tuttavapariskuntamme kanssa Arabiemiraatteihin. Vaikka ennen matkaa pelkäsimme, miten kestämme matkan rasitukset: yölennot, pitkät istumiset busseissa, hotellien vaihdot ja oudot ruoat, niin kaikki sujui odotettua paremmin. Dubai ja muut emiraatit olivat katsomisen arvoisia. Otin paljon kuvia matkalta ja tein niistä kuvakertomuksen kotisivuilleni, jossa se on vieläkin nähtävissä Kuvagalleriasta.

Sunnuntaina helmikuun 12. päivänä kävimme onnittelemassa Seppoa, Eeva-Leenan veljeä hänen täyttäessä 85 vuotta seuraavana päivänä. Juhlapaikkana oli Hirvikartano Jämsässä, jonne kokoontui komea joukko Sepon sukulaisia lapsia ja lastenlapsia seuralaisineen. Hirvikartanossa on nimensä mukaisesti hirviä ja poroja aitauksissa. Kävimme ihailemassa eläimiä ja syöttämässä niitä ennen meille tarjottua juhla-ateriaa. Syntymäpäivän pitopaikka oli hyvin valittu. Hirvikartano jäi varmasti sekä syntymäpäiväsankarin että vieraitten mieleen mukavana paikkana.

Osallistuimme helmikuun loppupuolella Suomen-poikien kirkkopyhään ja Viron itsenäisyysjuhlaan Tallinnassa. Viron itsenäisyyspäivä on 24. helmikuuta, ja virolaiset laskevat, että vuonna 2017 on heidän 99. itsenäisyyspäivänsä. Tässä luvussa on siis mukana myös Viron miehitysaika. Aloitimme itsenäisyysjuhlan jumalanpalveluksella Kaarlin (Kaarlen) kirkossa, jossa normaalin jumalanpalveluksen lisäksi luettiin vuonna 2016 kuolleitten Suomen-poikien nimet. Juhla jatkui läheisessä Viron kansalliskirjastossa, jossa nautittiin juhlalounas ja palkittiin Suomen-poikia tukeneita henkilöitä mm. meidän Tallinnan suurlähettiläämme Kirsti Narinen Suomen Sotaveteraaniliiton ansiomitalilla.

Harri Kainulaisen Sotavahinkosäätiön puheenjohtajan 70-vuotispäivää vietettiin Katajanokan Kasinolla 10. maaliskuuta. Oikea päivä on muistini mukaan 12.3. Osallistuimme Eeva-Leenan kanssa päivän viettoon säätiön hallituksen jäsenten joukossa. Maaliskuun loppupuolella minulla oli tilaisuus säätiön hallituksen jäsenenä tutustua Jääkäriprikaatiin Sodankylässä.

Aivan maaliskuun lopulla olin viitenä päivänä mukana kunnallisvaalien vaalitoimikunnassa, joka kävi eräissä ennalta sovituissa hoitolaitoksissa ja sairaaloissa äänestyttämässä siellä hoidettavina olevia potilaita/asiakkaita.  Olin myös mukana varsinaisena vaalipäivänä 9. huhtikuuta 40E vaalilautakunnassa, joka hoiti oman piirinsä äänestyksen Koillis-Helsingissä.

Huhtikuulle sattuvat meidän suvun syntymäpäivät: Mikon, Viktorin ja Jaakon päivät hoidettiin ”matalalla profiililla”. Itse osallistuin syntymäpäivänäni 27.4. Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlaan Lahdessa.

Toukokuun sujui mukavasti kesää odotellessa ja Viktoria useana päivänä hoidellessa. Mieleeni jäivät erityisesti suuret kurkiaurat, jotka lensivät kotimme ylitse suuntana pohjoinen. Kesää nekin lensivät etsimään ja odottamaan. Aivan toukokuun lopulla oli ylioppilasluokkani kokous Tampereella. Vuonna 1960 ylioppilaaksi päässeistä kokoontui koulullemme Tampereen klassilliselle lyseolle yhteensä 13 luokkakaveria. Pidin heille esityksen 75 vuotta sitten annetusta ”Ylipäällikön päiväkäskystä Suomen äideille”.

Kesäkuulle sattui parikin Ruotsin matkaa. Smoolannin Husaarit viettivät toimintansa 90-vuotisjuhlia Eksjössä kesäkuun toisena viikonloppuna.  Olen ollut Smoolannin Husaarien jäsen ainakin 25 vuoden ajan ja  osallistunut moneen heidän tilaisuuteensa vuosien varrella. Niinpä lähdimme Eeva-Leenan kanssa myös tänä vuonna heidän juhliinsa. Tällä matkalla yövyimme yhden yön vanhassa, mielenkiintoisessa kylpylässä  Tranåsin pikkukaupungissa. Kylpylän nimi on Tranås Badhotellet Spa & Konferens. Kylpylä on viime vuosisadan alkupuolelta ja sen vieraina on ollut monia ruotsalaisia kuuluisuuksia mm. entinen Ruotsin pääministeri Tage Erlander puolisoineen ja myös Kalle Kustaa ja Silvia, joilla on kylpylässä oma ”sviitti”.  Tein kylpylästä kuvakertomuksen sivuilleni. Eksjössä asuimme vanhan käytännön mukaisesti Vaxblekaregårdenissa, ikivanhassa puutalossa. Sain hyviä kuvia Smoolannin Husaarien 90-vuotisparaatista Eksjön keskustassa. Kuvat ovat nähtävissä kotisivujeni Kuvagalleriassa.

Kohta Eksjön matkan jälkeen 15. kesäkuuta lähdin pohjoismaisille kiltapäiville Halmstadiin. Kiltapäivät kestivät neljä päivää ja niille osallistui maanpuolustusväkeä kaikista pohjoismaista. Yksi syy, että matkasin Halmstadiin oli serkkuni Allanin tapaaminen siellä. Kävimme Allanin kanssa hänen isänsä, minun enoni, haudalla ja heidän entisessä kotipaikassaan Kullhultissa. Tästäkin matkasta löytyy kuvia Kuvagalleriasta.

Heinä-elokuussa oleilimme melko paljon Tampereen Tohlopissa. Saimme veneenkin vesille apuvoimien avulla. Kävimme uimassa ja soutelemassa.  Minäkin uskalsin kastaa talviturkkini joskus kesä-heinäkuun vaihteessa. Eeva-Leenahan ui kesät talvet. Myös Mikon perhe Mikko, Pia ja Viktor pistäytyivät lomallaan Tohlopissa. Viktorkin ui Tohlopissa. Tohlopissa vietettiin rivitaloyhtiömme 50-vuotisjuhlia lauantaina 12. elokuuta. Nykyisten asukkaiden lisäksi juhlaan oli saapunut joukko entisiä Tohlopinrivin asukkaita. Oli mukava tavata heitä ja muistella menneitä.

Elokuun loppupuolella Sotavahinkosäätiön hallitus teki matkan Tukholmaan. Hallitus tapasi siellä Svenska Finlandsfrivilligas Minnesföreningenin johtoa ja piti hallituksen kokouksen. Matkan tarkoituksena oli tutustua yhdistyksen toimintaa ja mahdollisesti myöntää heille taloudellista tukea. Tutustumisen jälkeen hallitus päätti tukea heitä sievoisella summalla.

Elo-syyskuun vaihteessa teimme Eeva-Leenan kanssa neljän päivän matkan Bremeniin Saksaan. Olimme monasti Eeva-Leenan kanssa haaveilleet, että pitäisi tehdä Ryanairin halpamatka Tampereelta jonnekin. Nyt se toteutui ja kohde oli Bremen. Matka onnistui hyvin ja hotellimme sijaitsi aivan Bremenin vanhan keskusta tuntumassa. Nähtävyydet olivat kävelymatkan päässä.  Olimme hyvin tyytyväisiä matkaamme.

Vaikka olen yrittänyt kävellä säännöllisesti ja ylläpitää kuntoani, niin kuinka ollakaan sydämeni rytmi meni taas sekaisin, nyt Tampereella 26. syyskuuta. Yritin saada hoitoa Tampereella, mutta en saanut sitä siellä, kun ei ollut tarkkaa tietoa verenohennuslääkkeiden tehosta ja vaikutuksesta. Jouduin lähtemään Helsinkiin ja siellä Malmin sairaalassa monien tutkimusten jälkeen sydämen rytmi käännettiin sähköllä 29. syyskuuta entiseen rytmiinsä. Samana päivänä olisi ollut Suomen Sotaveteraaniliiton, entisen liittoni, 60-vuotisjuhlat Helsingin Messukeskuksessa. Juhlat jäivät käymättä, kun olin sairaalassa!

Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta noudimme uuden automme Honda Civicin Tampereen Vehosta. Sillä on tätä kirjoitettaessa ajettu jo 2300 kilometriä.

Aivan kuun lopulla olimme Viktorin kanssa katsomassa Peppi Pitkätossua Helsingin kaupunginteatterissa. Viktor seurasi tarkkaan ja varmaan vähän ”tykkäsikin” vauhdikkaasta esityksestä.

Kun en terveyskeskuksen kautta kyllin nopeasti päässyt hoitamaan sydänvaivojani, hakeuduin Mehiläiseen kardiologin vastaanotolle marraskuun alkupuolella. Omien selvittelyjeni mukaan pääsisin hoitoon kunnallisella puolella vasta vuoden 2018 maaliskuussa ja silloinkin vasta rasitus-EKG:hen. Tämän Mehiläisen lääkärissä käynnin jälkeen pääsin heti rasitus-EKG:hen ja muutamaa päivää myöhemmin sydämen verisuonten varjoainekuvaukseen. Voitin ainakin aikaa monta kuukautta!?

Marraskuun 14. päivänä Sotavahinkosäätiön hallituksen pitkäaikainen jäsen, kenraaliluutnantti Ilkka Halonen täytti 85 vuotta. Lähetin hänelle onnittelutervehdyksen ja muutaman valokuvan.

 

Marraskuun 18. päivänä osallistuimme Eeva-Leenan kanssa vanhan (95), Kanadaan muuttaneen ystävämme, sotaveteraani Veikko Kallion muistotilaisuuteen Katajanokalla. Veikko oli kuollut Kanadassa 1.7. Paikalla oli paljon Veikko Kallion sukulaisia ja ystäviä sekä emeritus kenttäpiispa Hannu Niskanen. Eeva-Leena ja minä muistelimme tilaisuudessa yhteisiä mukavia aikoja Veikon kanssa niin Suomessa kuin Kanadassa.

Juhlimme 100. itsenäisyyspäiväämme osallistumalla koko juhlapäivän ajan erilaisiin tapahtumiin: ensin Malmin kirkossa ja sankarihaudalla, sitten Helsingin yliopiston Itsenäisyysjuhlassa ja lopuksi Ostrobotnian vastaanotolla.

 

 

Kun olen ollut tekemisissä monien Suomessa vapaaehtoisesti taistelleiden ulkomaalaisten kanssa, sain tilaisuuden osallistua myös tanskalaisten talvisodassa kaatuneitten muistokiven paljastamiseen Hietaniemessä heti itsenäisyyspäivän jälkeen. Tilaisuus oli juhlava. Tein siitä jutun blogisivuilleni.

 

 

Kävimme Eeva-Leenan kanssa tervehtimässä myös Suomen-poikia (Viron vapaaehtoisia) joululounaalla Tallinnan Viru-hotellissa 9. joulukuuta.

 

 

Eeva-Leena on syntynyt jouluaattona. Vietimme hänen syntymäpäiväänsä ja joulua kaksistaan Tampereen Tohlopissa. Toivomme, että pysyisimme myös vuonna 2018 terveinä, jotta voisimme aina silloin tällöin oleilla Tampereella ja hoitaa pojanpoikaamme Viktoria Helsingissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 5.1.2018 15:49

Kommentoi (0 kommenttia)

Muistokivi talvisodan tanskalaisille vapaaehtoisille Hietaniemeen7.12.2017 19:27

Minulla oli tilaisuus osallistua talvisodassa kaatuneille tanskalaisille pystytetyn muistokiven paljastustilaisuuteen Helsingin Hietaniemessä 7.12.2017.

Muistokiven pystytti Tanskan kansankäräjät Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi.

Talvisodan puhkeaminen Suomen ja Neuvostoliiton välillä 30.11.1939 sai monia myötätunnon osoituksia naapurimaissamme Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Ruotsista ja Tanskasta ilmoittautui tuhansia vapaaehtoisia, yksistään Tanskasta yli 1 000 vapaaehtoista. Ruotsalaisia osallistui talvisodan taisteluihin Sallassa kaikkiaan noin 8 000.  He torjuivat vihollisen hyökkäykset urheasti.

 

Tanskalaiset vapaaehtoiset sijoitettiin myös Pohjois-Suomeen aluksi Ouluun ja sen jälkeen Etelä-Suomeen Loviisaan. Pääosa tanskalaisista ei ehtinyt lainkaan mukaan talvisodan taisteluihin, mutta pieni ryhmä lentäjiä osallistui ilmataisteluihin ennen talvisodan päättymistä 13.3.1940. Heistä neljä lentäjää kaatui ja kaksi muuta vapaaehtoista haavoittui vaikeasti.

 

Tanskan kansankäräjien puhemies Pia Kjaersgaard puhui muistokivellä. Puheen päätteeksi puhemies poisti kiveä peittävän kankaan ja luovutti muistokiven Suomelle.  Tämän jälkeen laskettiin muistokivelle seppeleet: ensin Tanskan ja sitten Suomen seppele.

Suomen eduskunnan puhemies Marja Lohela otti Suomen puolesta vastaan muistokiven ja piti kiitospuheen.

 

Rovasti Ejgil Bank Olesen Tanskasta siunasi muistokiven ja piti lyhyen hartaushetken, jonka jälkeen Kaartin soittokunnan trumpetisti puhalsi iltasoiton.  Muistokivi oli paljastettu arvokkaalla tavalla.

Muistokivi on graniittia, ja se on peräisin Bornholmin saarelta. Paljastustilaisuus päättyi yhteiseen kahvitilaisuuteen, jota isännöi Tanskan kansankäräjät.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 8.12.2017 20:20

Kommentoi (0 kommenttia)

Lisää kirjoituksia