Blogi

Helsingin Väestönsuojeluyhdistys 70 vuotta23.1.2011 16:39


Yhdistyksen puheenjohtajat ottavat vastaan onnitteluja

Vastaanoton vierasjoukkoa

Illallisvieraita Helsingin Suomalaisella Klubilla

Viime aikoina on julkisuudessa keskusteltu siitä, tarvitaanko Suomessa väestönsuojelua. Tämä johtunee monesta seikasta: sodistamme on jo pitkä aika, olot ovat rauhalliset, kylmä sota on loppunut, useat Euroopan maat myös Suomi ovat supistaneet puolustusvoimiaan ja ennen kaikkea kaikkialla on pula rahasta. Parhaillaan pohditaan sitä, miten väestön- ja omaisuuden suojeluun liittyvää lainsäädäntöä muutettaisiin siten, että uusien väestönsuojien rakentamisen kustannukset pienenisivät.

Väestönsuojelu liitettiin maassamme jo vuosia sitten palo-ja pelastustoimeen, siten että palo- ja pelastusviranomaiset ovat vastuussa myös väestön- ja omaisuuden suojelusta. Myös järjestörintamalla tapahtui muutoksia. Monet väestönsuojeluyhdistykset lopettivat toimintansa ja liittyivät uusiin perustettuihin pelastusyhdistyksiin ja/tai -liittoihin. Vain muutama väestönsuojeluyhdistys jäi toimimaan maassamme. Yksi niistä on Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry, joka vietti 22.1.2011 toimintansa 70-vuotisjuhlaa Helsingissä.

Pitkään toiminut yhdistys on jatkanut sitkeästi toimintaansa ottaen perinteisten toimintamuotojen rinnalle mukaan uusia muotoja, kuten pelastuskoirakoulutuksen, öljyvahinkojen torjunnan, väestönsuojelun perinteiden vaalimisen ja museotoiminnan. Tällä tavalla yhdistys on pysynyt elossa ja aktiivisena. Kerrottakoon tässä yhteydessä, että Helsingin Väestönsuojeluyhdistyksen pelastuskoirajoukkue voitti viime kesänä maailmanmestaruuden Italiassa.

Yhdistyksen 70-vuotisjuhlallisuudet aloitettiin iltapäivällä vastaanotolla Helsingin Väestönsuojelumuseon tiloissa, joissa on myös yhdistyksen toimitilat.Toiselle sadalle nouseva vierasjoukko saapui onnittelemaan juhlivaa yhdistystä. Vanhan väestönsuojan tilat täyttyivät ääriään myöten. Vastaanottoon liittyi onnittelujen lisäksi, ansioituneiden henkilöiden palkitsemiset ja yhdistyksen historiikin esittely sekä tietysti kakkukahvit.

Juhlallisuudet jatkuivat illallisella Helsingin Suomalaisella Klubilla. Noin 60 tummiin pukuihin ja kunniamerkkeihin sonnustautunut väestönsuojeluaktiivia osallistui illalliselle. Juhlapuheen piti Suomen Väestönsuojelujärjestön entinen pääsihteeri, eversti Martti Putkiranta, joka korosti väestön ja omaisuuden suojelun merkitystä ja tärkeyttä myös tänä päivänä. Hän toivoi sitä, että maamme VPK:t perustaisivat yhteyteensä jaoksen, joka keskittyisi väestönsuojeluasioihin. Tällä tavoin turvattaisiin väestönsuojelun jatkuvuus. Tämä sopisi varsin hyvin tähän vuoteen sillä vietämmehän tänä vuonna EU:n vapaaehtoistoiminnan vuotta, jonka teemana on "Vapaaehtoisena vaikutat". 

Yhdistyksen kunniapuheenjohtajan, kauppaneuvos Nils Elfvingin tervehdyksensä lopussa ilmoittama 10 000 euron lahjoitus yhdistyksen pelastuskoirakoulutukseen ja muuhun väestönsuojetyöhön herätti ihastusta illallisvieraiden joukossa. Entinen  pelastuskomentaja Rainer Alho kiteytti tervehdyksensä yhdistykselle vanhaan suomalaiseen kansanviisauteen: "Vara on viisautta eikä vaaran enne".

Ilta kului nopeasti hyvän ruoan ja juoman sekä Laajasalon musiikkikerhon kvartetin lauluesitysten parissa. Oli aika lähteä kotiin ja jatkamaan väestönsuojelutyötä uusin innoin.

 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 23.1.2011 22:34

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.