Blogi

Hämeen Rykmentin valapäivä 25.2.201127.2.2011 16:39


Vala vannottiin Suomen kielekkeisen valtiolipun alla

Hämeen Rykmentin ja sen yksikköjen liput osallistuivat myös valatilaisuuteen

Hämeen Rykmentin joukkoyksiköihin Hämeen Ratsujääkäripataljoonaan ja Sotilasmusiikkikoulun Varusmiessoittokuntaan tammikuun alussa palvelukseen astuneet varusmiehet vannoivat sotilasvalan Hennalan varuskunnan lippukentällä helmikuun 25. päivänä kireässä pakkassäässä. Moneen sataan nouseva omaisten ja läheisten joukko oli saapunut Hennalaan seuraamaan valapäivän tilaisuuksia.

Ratsumieskillan puheenjohtaja Jukka Elomaa toimi valakaavan esilukijana. Rykmentin komentaja, eversti Mikko Myllykangas nimitti alokkaat ratsumiehiksi ja jääkäreiksi. Valan jälkeen seurasi ohimarssi Koivukujalla, jonka jälkeen nautittiin valalounas Lahden muonituskeskuksessa.

Osallistuin Mikko Selinin kanssa valapäivän tilaisuuksiin kutsun mukaisesti paraatipuvussa. Olihan siitä kulunut tasan 50 vuotta, kun itse olin varusmiehenä Lahdessa ja vannoin sotilasvalan siellä. 

Mukavaa oli myös tavata entinen komppaniani/eskadroonani päällikkö silloinen yliluutnantti nykyinen everstiluutnantti Veikko Kustaa Simola, joka istui valalounaalla vastapäätä minua. Puoli vuosisataa oli kulunut meidän molempien mielestä nopeasti - aivan kuin siivillä.Tempus fugit! 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 3.3.2011 16:01

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.