Blogi

Pääsiäisjumalanpalveluksessa Tampereen tuomiokirkossa1.4.2013 15:39


Tampereen tuomiokirkko, arkkitehti Lars Sonck

Ylösnousemus-alttaritaulu, Magnus Enckell

Yksi köynnöstä kantavista pojista, Hugo Simberg

Kuoleman puutarha, Hugo Simberg

Haavoittunut enkeli, Hugo Simberg

Penkin päädyn koristeleikkaus

Kirkon jykevä pääovi

Vietimme pääsiäistä Tampereen Tohlopissa ja kävimme ensimmäisenä pääsiäispäivänä 31.3. jumalanpalveluksessa Tampereen tuomiokirkossa. Graniittinen kirkkorakennus goottilaistyyppisine torneineen, holveineen ja koristeluineen on upea kokonaisuus. Sitä voi kutsua kokonaistaideteokseksi. Tampereen tuomiokirkko onkin epävirallisessa äänestyksessä valittu Suomen kauneimmaksi kirkoksi.

 

 

                                                ++++++

 

 

 

Kirkon on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck. Hänen ehdotuksensa "Aeternitas" (Ikuisuus) voitti arkkitehtikilpailun 1900-luvun alussa. Kirkko rakennettiin vuosina 1902-1907, ja se vihittiin helluntaina 1907 Johanneksen kirkoksi, mutta nimi ei säilynyt sillä pitkään. Kun Tampereen hiippakunta perustettiin vuonna 1923, siis 90 vuotta sitten, kirkon nimi muutettiin Tampereen tuomiokirkoksi.

 

 

                                              ++++++

 

 

Kirkon sisäpuolisen koristelun toteutti Hugo Simberg lukuunottamatta alttaritaulua ja sen yläpuolella olevaa risti-ikkunaa. Valtava "Ylösnousemus"-alttaritaulu (yli 10 metriä leveä ja lähes neljä metriä korkea) ja kuorissa oleva risti-ikkuna ovat Magnus Enckellin töitä. En ole missään kirkossa nähnyt näin suurta ja vaikuttavaa alttaritaulua. Siinä kuolleet nousevat ylös haudoistaan ja vaeltavat kohti kirkasta valoa.

 

 

                                             ++++++

 

 

Hugo Simbergin työt: lehterin etuseinään maalatut "Köynnöstä kantavat alastomat pojat", joita on 12 kuten apostoleja, "Kuoleman puutarha" ja "Haavoittunut enkeli" sekä kirkon katossa oleva "Suussa omenaa pitävä käärme" ovat vielä tänä päivänäkin hätkähdyttäviä. Voi vain kuvitella millaisia tuntemuksia ne aiheuttivat kirkkoväessä 1900-luvun ensi vuosikymmeninä. Ne eivät ole perinteisiä kirkkomaalauksia, mutta niillä kaikilla on oma symbolinen merkityksensä.  

 

 

                                            ++++++

 

 

 

Näiden eturivin taiteilijoiden töiden lisäksi ammattitaitoiset kivenhakkaajat, koristepuusepät, maalarit ja rappaajat loivat kirkosta ainutlaatuisen kokonaisuuden.

 

  

                                          

                                           ++++++

 

 

 

Vuosittain Tampereen tuomiokirkossa käy tuhansia matkailijoita. Kesäkuukausina kirkoon tutustuu runsaat 30 000 matkailijaa. Suosittelen käyntiä!


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 1.4.2021 10:09

Kirjoituksessa on 1 kommentti

Riina Järvi (23.4.2013 16:08)
Heippa ystävät

Minäkin, yhtenä 30 000 :sta matkailijasta olen sinun, Jaakko, ja Eeva-Leenan opastuksella tutustunut Tampereen jylhän kauniiseen tuomiokirkkoon. Vaikuttava on.
Nyt kuitenkin on aiheena onnittelut tuoreille isovanhemmille lapsenlapsen syntymästä. Hurraa Valven suku jatkuu, kun poika putkahti maailmaan ! Siis suuronnittelut koko suvulle ! Paitsi teille, tietysti Mikolle, Pialle ja toisille isovanhemmille.