Blogi

Siltamäen lampea ruopataan28.1.2014 16:49


Näkymä ikkunoistamme lammelle. Lampi on jo aidattu.

Aidan takana näkyy ruoppauskone

Näin meille asukkaille ilmoitettiin asiasta.

Järeä ruoppauskone työssään.

Ruoppauskoneen taitava käyttäjä

 

Olemme asuneet Helsingin Siltamäessä kohta 44 vuotta. Talomme edessä avautuu Siltamäen puisto kukkuloineen ja lampineen. Nyt keskellä sydäntalvea puiston lampea on alettu ruopata!

 

 

 

 

Muistelen, kun yli neljä vuosikymmentä sitten muutimme Siltamäkeen ikkunoittemme edessä avautuivat pellot ja niillä oli punainen lato. Jossain kohdassa peltoja katsottuna meidän ikkunoistamme oli kuitenkin vetinen paikka, johon kertyi keväisin ja kesällä vettä.  Siinä täytyi olla lähde.

 

 

 

Siltamäen talot rakennettiin pääosin 1970-luvun alkupuolella. Me muutimme Siltamäkeen pääsiäisenä 1970. Rakentaminen ympärillä jatkui vielä usean vuoden ajan. Osassa Siltamäen taloja on kellari, osassa ei. Meidän talossamme, joka sijaitsee puistoalueen reunalla on kellari. Talojen perustamisesta syntyvä jouto- ja rakennusmaa kuljetettiin pelloille ja niistä muokattiin nykyiset kukkulat. Kukkuloiden lomaan entisen lähteensilmän kohtaan kaivettiin tekolampi, jossa vesi on pysynyt kaikki nämä vuodet  - myös kuivina kesinä.

 

 

Eräänä vuonna kukkuloille tuotiin rutaa joltain kaatopaikalta sillä seurauksella, että sinä kesänä kukkuloilla kasvoi pieniä tomaatteja. Tomaatin siemenet olivat tulleet kukkuloille levitetyn rudan mukana ja niistä kasvoi tomaatintaimia ja niihin pienen pieniä tomaatteja. Kävimme niitä ihmettelemässä. Emme kuitenkaan poimineet niitä syötäväksi.  

 

 

Yhtenä kesänä, kauan sitten Helsingin kaupunki sijoitti puiston kukkuloille parisataa aurinkotuolia, joilla puistossa kävivät saattoivat istuskella ja nauttia kesästä. Kesän lopulla jäljellä oli vain muutama tuoli. Valtaosa oli hävinnyt - ties minne! Joku tuoli löytyi Keravan jokeen heitettynä. Sen kesän jälkeen kaupunki ei ole puistoon tuoleja hankkinut.

 

 

Joka tapauksessa nyt tänä talvena a.D. 2014 ikkunoistamme näkyvää  lampea on alettu ruopata. Ihmettelimme jo alkuvuodesta, miksi valtaosa lammen ympärillä kasvaneista puista kaadettiin. Vielä enemmän ihmettelimme, miksi lampi yhtenä alkutalven päivänä ympäröitiin aidalla.  

Selvisihän sekin. Valmistauduttiin lammen ruoppaamiseen. Niinpä ruoppaus on nyt täydessä käynnissä. Tapahtuma oli ja on sen verran erikoinen, että pakko minun oli mennä katsomaan ja kuvaamaan ruoppausta sekä kirjoittaa pieni juttu näille kotisivuilleni.

 

Kuvasin lammen ja lammen ruoppaajan ja annoin hänelle pari kuvaa: toisen hänestä ja toisen hänen valtavasta koneestaan. Työ käy joutuisasti suurella koneella ja lampi tulee ruopattua pohjia myöten. Sääli vain sammakoita, joita sieltä nyt sydäntalvella kaivellaan esiin. Lammen jää oli jo yllättävän paksua - ainakin parikymmentä senttiä. Kerrotaan, että lampi on joskus kovana pakkastalvena jäätynyt pohjaa myöten. Uskon kyllä!  Toivottavasti ruoppaus onnistuu ja lampi on ensi keväänä ja kesänä entistäkin kauniimpi. Näin me lammen rannalla asuvat ainakin toivomme.


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 28.1.2014 19:44

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.