Blogi

Honda tuli takaisin!11.10.2017 19:18


Honda Civic on väriltään rallin punainen. Se taitaa olla kolmas punainen auto meillä.

Tältä auto näyttää takaa katsottuna.

Ajeltuamme kolmisen vuotta Citroën DS 4:llä totesimme yhdessä, että se on takatiloiltaan aika pieni. Niinpä päätimme vaihtaa sen vähän suurempaan autoon. Takatilojen pienuus tuli konkreettisesti esiin siinä, kun pojanpoikamme Viktorin turvaistuin on kiinnitettynä takaistuimen toiseen puoleen, ja Eeva-Leena asettuu istumaan toiselle puolelle Viktorin viereen. Sisäänkäynti ja tila takapenkillä tuntuivat ahtailta.

Ehdolla oli ensin hieman korkeampi ja tänä päivänä niin muodikas SUV, Peugeot 3008. Olin jo ehtinyt käydä sopimassa Vehossa auton toimittamisesta joskus loka-marraskuussa, mutta tilanne muuttui ”hovissa”.

Eeva-Leena totesi käydessämme katsomassa tilattua SUVia ykskantaan, että ei hän tuollaista ”Jeeppiä” aja. Niinpä minun oli peruttava tilaus ja aloitettava auton katsominen alusta. Päädyimme silloin juuri Suomen markkinoille tulleeseen Honda Civic´iin, joka oli ”kasvanut pituutta” parikymmentä senttiä. Ajattelimme, että auton takatilat ovat riittävän suuret meidän ja Viktorin tarpeisiin. Kyllä Honda Civic meille vallan hyvin riittää ja pystymme sillä kuljettamaan Viktoria ja ajelemaan Helsingin ja Tampereen väliä. Auto on väriltään punainen, kuten entinenkin. Eeva-Leena sai mieleisensä värin!  Ehkäpä tämä alkaa jo olla viimeinen hankkimamme auto, kun tuota ikääkin alkaa meillä molemmilla olla jo melkoisesti!?

 

 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 1.4.2021 10:07